Toimintafilosofiamme

Mikään tarjoamamme palvelu ei ole meidän käsialaamme, vaan ne ovat avoimen lähdekoodin ohjelmistoja, joita ylläpidämme parhaan kykymme mukaan antaen kaikki kunnia ja tunnustus niiden tekijöille sekä myös taloudellista tukea erilaisin tukimaksuin ja lahjoituksin ohjelmistojen kehittäjille ja/tai kehitysorganisaatioille. Tokihan meilläkin on kuluja palveluiden tarjoamisen mahdollistamiseen, sekä käytämme paljon aikaa ylläpitoon ja asiakaspalveluun, eikä mikään näistä ole ilmaista.

Pyrimme tekemään asioimisesta kanssamme mahdollisimman yksinkertaista ja suoraviivaista. Luonnollisesti meillä on velvollisuus noudattaa Suomen lakia, joten sopimusasiat eivät ihan hoidu kahdella rivillä, mutta ovat toivottavasti selkeät ymmärtää maalaisjärkeä käyttäen. Sama koskee tietosuojaa, joten GDPR on asiakkaidemme (meidän kaikkien itse asiassa) puolella, ja olemme pyrkineet tekemään tietosuojasta mahdollisimman selkokielisen.

Kaikessa yksinkertaisuudessaan asia on niin, että me pyrimme keräämään niin vähän tietoa asiakkaistamme kuin mahdollista. Tietoa on jonkin verran oltava, jotta voimme tarjota palveluitamme. Sähköpostiosoite on ainoa tarvitsemamme tunniste, eikä senkään tarvitse suoraan yksilöidä ketään. Meille saa tulla asiakkaaksi vaikka Mikki Hiiren sähköpostiosoitteella, kunhan kukaan ei käytä sitä (mitään osoitetta) harhaanjohtavasti eikä esiinny toisena todellisena henkilönä tai yrityksen/yhteisön jäsenenä/nimellä.